Jos se kirja on olemassa, niin jaan sitä myös sukulaisille. Kun aloin pohtia kirjan jakamista eräille sukulaisista, niin oloni muuttui hyvin varmaksi ja selkeäksi sekä aloin netin tekstin perusteella ajatella norjalaisen entisen prinsessa enkelikoulua ja kai hänellä on myös enkelikokemuksia. Minulla on ollut jo pitkään eräs suunnitelma suunnitteilla. Näin käy kaikissa ihmissuhteissa ja sukuyhteisöissä. Paha saa palkkansa. Pahaa ei ole ollut kuin aivan läheisessä ihmisessä, muu suku on hyväntahtoista minua kohtaan. Ja paha oli pahimmasta päästä. Sukuun kuulumattomat pahat saavat myös palkkansa. Minua ja muita Jumala ajattelee varmaankin hyvällä. Pahaan ei pidä alistua, karman laki hoitaa asiat. Itse annoin anteeksi, mutta karman laki on Jumalan tahto ja minä voin hyvällä omallatunnolla olla samaa mieltä Jumalan kanssa. Jumalan tahto toteutukoon.