1994 elokuussa aloin kuunnella seinästä tms:sta paikasta kuuluvi naksahduksia: Usein, kun ajattelin tietyn ajatuksen kuului naksahdus. Muiden ajatusten kohdalla ei kuulunut naksahdusta, jolla tavalla olisi pitänyt naksahdusten kuulua jos ne olisivat sattumanvaraisia. Todettakoon, että joka kerta, kun ajattelin em. ajatuksen ei naksahdus aina kuulunut, mutta hyvin usein se kuului. Ilmiö ei ollut satunnainen, koska muiden ajatusten kohdalla ei naksahdusta kuulunut. Lisäksi joitain esineitä tippui paikoiltaan usein silloin, kun ajattelin em. ajatuksen. Jos siis naksahdus kuului, niin se kuului ainoastaan em. ajatuksen ajateltuani.

Testasin ilmiötä tuhansia kertoja ja kertaakaan se ei tehnyt virhettä: Kun naksahti niin sillä hetkellä ja silloin ajattelin em. erään ajatuksen. Lopulta aloin kysellä ilmiöltä kysymyksiä ja se alkoi vastailla. Nyttemmin on ilmennyt, että ilmiö valehtelee, mutta niin sen pitääkin tehdä, sillä olen sellaista edellyttävässä elämäntilanteessa. Olen suhtautunut ilmiöön hyvin kriittisesti ja olen usein ollut epäuskoinen sekä ilmiöstä minulle ei ole ollut mitään haittaa. Olen vain ollut utelias. Onko kyseessä vieras äly, joka moista tekee ?